Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
06.03.2012 - 09:08
Viisi vuotta on kulunut ensimmäisestä postauksesta tähän blogiini.
Muistan kun tuolloin mietin kovasti blogin perustamista, mietin ja punnitsin asiaa yli vuoden verran varmaankin. En ole varma miksi tuota asiaa niin kovasti mietin, ehkäpä kun olen aika suora luonteeltani mietin ettei tulisi täällä blogissa paljastettua ihan kaikkea koko maailmalle ( no ehkäpä ihan koko maailma ei tätä lue :D ).
On ollut kuitenkin aivan mahtavaa pitää tätä blogia. Käyn usein tarkastamassa esim. ostamiani lankoja, paljon niitä on, paljonko johonkin on mennyt lankaa ja tuleepa täältä haettua omia reseptejäkin kun ei aina muista mitä ruokiinsa on laittanut.

Ja synttäreiden kunniaksi tietysti….
Ehhei, ei mitään blogiarvontaa. Joudutte tekemään jotain palkintonne eteen.
Siispä.
Minulla on ollut jo kauan aikaa mietinnässä uusi blogipohja.
Sen pitäisi tietystikin olla minunnäköinen ja vuodatuksen blogiin sopiva.
Linkitä siis minulle sopiva blogipohja kommentteihin ja jätä yhteystietosi.
Parhaan blogipohjan löytänyt saa mainetta ja kunniaa sitä kautta että otan sen käyttöön ja tietysti myös saa lahjuksia uutterasta etsinnästä.
Viikon verran teillä on aikaa :)

Myöskin palautteet ovat tervetulleita, mikä blogissani on hyvää, mikä huonoa?
Toivotko enemmän reseptejä vai haluaisitko minun unohtaa kokkaamisen kokonaan tässä blogissa.
Purnaa, kiitä, ihan mitä vain.

Kiitos kaikille teille näistä viidestä vuodesta, jatkoa seuraa :)
KristiinaS kirjoitti 06.03.2012 - 10:50
ONNITTELU sekä blogille että kirjoittajalle! Hieno saavutus. Tää on ihan hyvä näin, ruokajuttuja saa olla, ne on kivoja ja kuolattavia. Mä en lähde pohjan metsästykseen, ei jaksa tonkia nettiä.
KS-blogilla on kanss synttärit näinä aikoina, 7 vuotta! Mulla on edelleen se eka alkuperäinen pohja, paitsi yläbanneria oon vaihtanu, en oo päivittäny mitään uusia juttuja mitä on tullut vuosien varrella(nyt editori yms). Hyvä on Vuodatus ollu mun tarpeisiin.
Sinikka kirjoitti 06.03.2012 - 11:51
onnea 5-vuotiaalle blogille ja kirjoittajalle! olen tykännyt blogistasi tälläisenä.ruokajuttu on kiva lisäys tänne. Pohjaa en lähde metsästämään sinulle,kun ole pitkään harkunnut oman blogin pohjan vaihtoa,mutta en ole löytänyt mieleistä.
Kardemumma kirjoitti 06.03.2012 - 16:51
Onnea 5-vuotiaalle. En tunne vuodatuksen maailmaa, joten en voi oikein auttaa. Mutta mikä vika tässä vanhassa pohjassa?
Outi-M kirjoitti 06.03.2012 - 20:06
Nimenomaan tämä pohja kuuluu juuri tähän blogiin. Paljon onnea! Tykkään sekä neuleista että ruokaohjeista. Reseptejä saisi olla enemmänkin.
Katju kirjoitti 08.03.2012 - 06:45
Onnea viisvuotiaalle. Kyllä noita reseptejä vesikielellä lueskelen, mutta valmiit neuleet on se juttu. Enpä osaa vuodatuksen (enkä bloggerinkaan)pohjia ideoida.
Anna kirjoitti 09.03.2012 - 15:34
Tämä on ehdottomasti yksi kauniimmista pohjista - mistä sitten saanetkin tällaisen. Käsitöitä aina kurkin täältä ja ihailen tuota köynnöstä vasemmalla. Huoh.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Neuleaddiktin päiväkirja. Sisältää myös yksittäisiä otteita muista elämän tärkeistä asioista.

Laskuri 19.1.2010 alkaen
Ilmainen www-laskuri

eXTReMe Tracker
Mukana ollaan
Roosanauhalipas