Taidan välillä jumahtaa pipomalleihin.
Muistan kuinka ihan blogin alkuaikoina jämähdin liskopipoihin. Nykyisin nuo näyttävät kyllä järkyttäviltä, samoin kuin ne rastapipot joita joskus tehtiin, mutta aika aikaansa kutakin? Voinen ilmeisesti kuitenkin todeta etten ole tehnyt sitä surullisen kuuluisaa verkkoponchoa itselleni, enkä röyhelöhuiveja.
Täytyy kyllä sanoa että valokuvat ovat onneksi aikojen saatossa parantuneet, vaikkei niihin nyt aina ihan jaksakaan panostaa. Kamerakin on kyllä parempi, mutta nyt ehkä osaa myös valita kuvakulmat paremmin.

Mutta itse asiaan eli Wurmiin.

wurm1

Malli: Wurm
Lanka: Wollmeise Twin Grashupfer ja Möhrchen yhteensä 86g
Puikot: Addi 3,5mm


Tämä Wurm tuli lahjaksi 10 vuotta täyttävälle pojalle.
Niinpä jätin yhden mallikerran vähemmäksi ja tein 110 silmukalla pipon (edelliset olen tehnyt 120 silmukalla).
Näitä Wurmeja taitaa tulla lisää, sillä jokainen tuntuu ihastuvan tähän malliin.
Ja ainakin kolme on jo tilauksessa.... Eli koittakaa vaan selvitä näiden kanssa.

Olen tehnyt nyt ihanaisesta Dropsin Extra Fine Merinosta yhdelle vastasyntyneelle potkupukua.
Se on ihan loppusuoralla, mutta viimeistely on vain niin kökösti suunniteltu, ettei sitä mitenkään jaksaisi viimeistellä. Pakko alkaa vain kuitenkin viimeistelemään, eihän se muuten tule valmiiksi. Tahdon jo uuden neuleen puikoille!