Että voi ihminen olla laiska päivittämään blogiansa. 
No kuitenkin, näillä mennään. 

Kesä on kai tulossa vaikkei lämpötilasta sitä arvaisi. 
Pepin eskarissa vietettiin jo kevätjuhlia ja viikon päästä se sitten loppuu. Eskari. Syksyllä opintielle. 
Onneksi eskari on koulun yhteydessä mihin meneekin, eli koulu on jo tuttu eikä varsinaisesti ole mitään jännäämistä koulussa. Eiköhän se hyvin mene :) 

Eskaritätejä ja opettajaa halusin muistaa jälleen. 
Kuten tämä kirjoitus sanoo, lapset viettävät noiden henkilöiden kanssa todella ison osan päivästään ja heidän panoksensa on korvaamaton. 

noro kämmekkäät

 

norokämmekkäät2

 

noro kämmekkäät 3

Malli: Katjun norokämmekkäät 
Lanka: Noro Silk Garden 39-41g/pari
Puikot: 4,5mm

Nämä kämmekkäät ovat kyllä varsin nopsat tehdä ja kivat. Yksinkertainen ja kaunis malli, kuten Noro-lanka ansaitsee. Vielä tuota mallia Katju ei ole julkistanut mutta ehkäpä jossain vaiheessa :) 
 

prinsessa ruususen jalkakylpy

Kämmekkäiden lisäksi tehtiin Pepin kanssa jalkakylpysuolaa eskaritädeille. 
Ohje on Ellisin blogista.
Ruusuöljyn löytäminen tästä kaupungista oli vähän haasteellista, mutta onneksi kaverilta sitä löytyi. Ruusunnuppuja minulla oli valmiina saippuajutttujen takia :) 
Yhdelle eskaritädille laitoimme jalkakylpysuolan tilalle lahjakortin paikalliseen konditoriaan, hän kun on tuoksuallergikko enkä halunnut aiheuttaa vahingossakaan allergista kohtausta. 
 

eskaritädeille lahjukset

Pakettien tarkoitus oli siis antaa eskaritädeille vähän hemmotteluhetkiä arkeen raskaan raadannan jälkeen. Tykkäsivät ilmeisesti kovasti. Kaikki kiitos heille. Lapseni on kasvanut tuossa vajaassa vuodessa ihan valtavasti ja on nyt valmis koulutielle. 

eskari 2

Eskaritodistus ja kukka saatu :)

Meillä on myös alkanut täällä pieni projekti. 
Mulle ilmoitettiin että mulle on hommattu kesäauto. 
 

kupla

Volkswagen Kupla 1.2l vuosimallia 1955
Tämä oli siis lähtökohta, ja nyt tämä auto on toistaiseksi ajokunnoton vaikka tuossa kunnossa ajoinkin tällä. 
Tämä uusitaan täydellisesti. 
 

kupla2

Kaikki maalipinnat ja sisustus uusitaan täysin. Jos jonkinlaista osaa on tilattu Paruzzilta ja HotCarsilta, jotka selkeästi ovat VW-harrastajien taivaita. Muutama sikamakea juttu tulee tähän myös mutta ne paljastettaneen vasta kun auto on valmis. Sen voin sanoa että vihreeltä vaikuttaa ;)